Suomi, kuten muutkin maailman maat, valmistautuu parhaillaan Kööpenhaminan ilmastohuippukokoukseen joulukuun alussa. Edessä ovat vaikeat neuvottelut, joita ei tee yhtään helpommaksi se, että monet maat ovat juuri nyt taloudellisessa taantumassa.
”Tilanne on laman vuoksi sellainen, että EU:n on vaikea pitää kiinni kehitysrahoitussitoumuksistaan. Monet maat ovat vähentäneet arvioitaan tuesta, koska eivät pysty saavuttamaan tavoitteitaan. Suomi on tässä kuitenkin poikkeus ja pysyy sitoumuksissaan”, toteaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen puhuessaan toimittajille torstaina.
”Odotukset ilmastorahoituksen suhteen ovat madaltuneet myös siksi, että myönteisistä puheista huolimatta Yhdysvalloilla ei ole vielä valmiutta sellaiseen sitovaan, kunnianhimoiseen sopimukseen, mihin EU on pyrkinyt.”
Suomesta osallistuu Kööpenhaminan kokoukseen kaikkiaan noin puolensadan asiantuntijan joukko, johon kuuluu ympäristöministerin lisäksi virkamiehiä eri ministeriöistä sekä kansanedustajia, tutkijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Suomen pääneuvottelijana toimii Sirkka Haunia ympäristöministeriöstä.
”Koko kehityspolitiikka on nykyään keskeisellä tavalla ympäristöpolitiikkaa. Ilmastopolitiikan painottaminen näkyy kehityspoliittisessa ohjelmassa ja sen toteutuksessa”, toteaa ministeri Paavo Väyrynen.
"Ilmastopolitiikan kannalta hyviä ratkaisuja on tarkasteltava myös laajemmin kestävän kehityksen kannalta”, toteaa Väyrynen ja nostaa esimerkkinä esiin biopolttoaineet, joiden valmistus saattaa joissain tilanteissa johtaa pulaan ruuasta.
”Yksi suurimpia kysymyksiä Kööpenhaminan kokouksessa on ilmastonmuutoksen vastaisen työn rahoituksen taso”, selvittää Väyrynen.
Suomen osuuden ilmastorahoituksesta arvioidaan olevan 15-32 miljoonaa euroa vuositasolla lyhyellä aikavälillä eli vuosina 2010-2012 ja pitkällä aikavälillä 70-200 miljoonaa euroa – sen jälkeen kun Kööpenhaminan sopimus astuisi voimaan vuonna 2013.
”EU-komissio on arvioinut ilmastorahoituksen tarpeen olevan kehitysmaissa vuositasolla 100 miljardia euroa vuoteen 2020 mennessä, mistä summasta 22-50 miljardia euroa tulisi julkiselta sektorilta”, toteaa yksikön päällikkö Tiina Jortikka-Laitinen ulkoministeriön kansainvälisen ympäristöpolitiikan yksiköstä
Muu rahoitus saataisiin yhdistelemällä kehitysmaiden omia toimia sekä kansainvälisten hiilimarkkinoiden ja erilaisten innovatiivisten rahoitusmekanismien kautta saatavaa rahoitusta.
”Kööpenhaminassa puhutaan isoista kysymyksistä. Kehitysmaiden ryhmittymä pitää 100 miljardin euron vuositasoa aivan liian matalana, joten ensin on päästävä yhteisymmärrykseen kokonaistilanteesta. Vasta sen jälkeen päästään laskemaan yksittäisten maiden osuuksia, mikä selittää rahoitusarvioiden suuren vaihteluvälin tässä vaiheessa.”
Jortikka-Laitisen mukaan on tärkeää päästä ensin yksimielisyyteen lyhyen aikavälin rahoituksesta. Kööpenhaminan kokouksen päätavoitteena on saada aikaan mahdollisimman kunnianhimoinen ja kattava sopimus neuvottelujen keskeisistä tavoitteista, jotta se olisi riittävä. Kaikkien maiden pitäisi tulla mukaan.
”Kaikilta tarvitaan jonkinlaista panostusta. Teollisuusmaiden olisi sovittava selkeistä, numeerisista päästövähennystavoitteista. Myös kehittyvien maiden, kuten Kiinan ja Intian, tulisi sitoutua tavoitteisiin toimien tasolla.”
Riitta Saarinen
Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja.
